RSS-syöte

Laskiainen 2011: Kimalluksen päivä

kirjoittanut Kaisa Kortekallio

Foliota. Kaikkialla foliota. Kissankorvissa, kravateissa, silintereissä, hännässä, kolmikolkkahatussa. Ja yhden teltan ympärillä.

Teekkarit laskevat mäkeä joka vuosi, siinä ei ole mitään ihmeellistä. Tänäkin vuonna laskiaismäessä saatiin nähdä pyramidi, munakenno ja Johanna Tukiainen. Siinäkään ei ole mitään ihmeellistä. Ihmeellistä on se, että myös Kultu ja Meteli osallistuivat laskuihin – ensimmäistä kertaa ainejärjestömuistiin.

Visio oli kaunis: jos kupoliteltalle rakentaisi lipan ja propellin, eikö se näyttäisi aika lailla propellihatulta? Ja jos sen hopeoisi jotenkin, eikö se näyttäisi foliohatulta?

Neljä purkkia hopeamaalia, muutama rulla foliota ja kaksi rullaa jesseteippiä myöhemmin karmea totuus oli, että ei se näyttänyt. Olimme kuitenkin luovuttamisen tuolla puolen, tarkalleen ottaen Reikunmäen laella, ja laskuvuoromme oli koittanut. Oli mentävä.

Kiperin kysymys: liukuuko se? Lähteekö se liikkeelle? Miten telttaa voi työntää?

Telttaa ei voi työntää. Mutta ihmisiä voi vetää! Kiltit arkkitehtikiltalaiset ottivat käsipuolesta ja auttoivat joukkueemme matkaan.

Se liukui sittenkin! Keveästi! Hetki huutoa, yksi hidas pyörähdys – ja olimme mäen pohjalla.

Olimme unohtaneet kokonaan, että illan bileitäkin voisi mainostaa.

Illan bileet: foliota. Foliorusetteja. Foliostetson. Folio-Edward. Ja haamuja: kaikkialla haamuja: jostain syystä vain harva oli muistanut ottaa ruumiinsa mukaan juhlaan. Useimmat olivat kaiketi unohtaneet omansa Konekillan bileisiin. Tai lääkisläisten bileisiin. Finanssin bileisiin? Excu2011-bileisiin? Hietasaareen?

Aimo Huikan soitinorkesteri soitti haamuille svengimusiikkia. Runoilija Heikki Kerätär valloitti yleisörivinsä polkupyörävarkaudella. Vene oli toisesta maailmasta: laulajan kasvot peittyivät vaalean verhon taakse, rytmi sai hetkeksi kadottamaan tilan ja ajan (en unohda rumpalin virneen päälle liimautuneita hiusliuskeita). Korvatulppia poistaessani tulin taas ihmiseksi: niin, Kultun ja Metelin foliohattubileet. Totta. Ihan hyvät bileet.

Yöbussi Linnanmaalle oli täynnä ruumiita. Ruumiiden keskellä kuulin vierestäni vienon äänen: ”Ehkä jossain on sittenkin vielä ne paremmat bileet.”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: