RSS-syöte

Pieniä sivupolkuja vapaaehtoisesti lapsettoman muistiinpanoista

kirjoittanut Niina Tolonen

Jos et vielä ole aiemmin törmännyt käsitteeseen ”vapaaehtoinen lapsettomuus”, tässä pieni katsaus aiheeseen. Minä olen vapaaehtoisesti lapseton, vela, eli en tahdo saada omia lapsia. Kun ilmaisen tämän haluttomuuteni, saan usein kuulla: vihaatko sinä lapsia? Tämä ja monet muutkin kysymykset tuntuvat aina toistuvan. Mitä jos äitisi olisi ajatellut samalla tavalla? Ihmiskunta kuolee sukupuuttoon, jos et lisäänny. Kuka sinusta huolehtii, kun olet vanha? Pahinta on kyseenalaistus: ”kyllä se mieli vielä muuttuu”. Entä jos ei muutukaan? Miksi vapaaehtoinen lapsettomuus otetaan vastaan niin negatiivisesti? Mitä pahaa siinä on, ettei haaveile ryppyisestä, maitoa kinaavasta ja vaippaan kakkivasta jälkikasvusta?

Läheisten lisäksi myös yhteiskunta katsoo kieroon niitä (meitä) jotka emme lämpene lauseelle ”onnea, olette raskaana”. Jos 18-vuotias saa vaihtaa sukupuoltaan ja 25-vuotias adoptoida lapsen, edes vakavasti sairas alle 30-vuotias ei saa kohdunpoistoa. Minua ja netin foorumeilla ja blogeissa tapaamiani kohtalotovereita ei pidetä oikeina naisina päätöksemme vuoksi.

Niin, päätöksiäkin kun on yhtä monia kuin on ihmisiä päättämään. Eräskin kaverini sanoi, että vaikka hän onkin lapsirakas, hän ei tahtoisi saattaa enää ketään tällaiseen maailmaan. Voihan lapsen saada muutenkin kuin ”perinteisillä menetelmillä”. Adoptio ja kummilapset voivat nekin tuottaa äitiyden ilot, etenkin jos syy olla ”vela” on pelko raskaudesta, synnytyksen tuottama kipu tai vaikka raskausarvet. Maailmassa on muutenkin liikaa ihmisiä, kulunut lause, mutta valitettavan totta.

Minulla on kaksi siskoa ja kumpikin on saanut lapsia, toinen kaksi ja toinen kolme. Ensimmäinen heistä syntyi, kun olin kymmenvuotias. Jo silloin tiesin, ettei lasten saaminen taikka niiden hoitaminen herätä minussa ”äidillisiä tunteita”. Nehän syntyvätkin vasta saatuasi vielä verisen lapsen rinnallesi, imemään ensi kertaa, ja ne tunnetaan myös nimellä hormonit. Ne lamauttavat aivojesi järkiperäisyyden ja saavat sinut pitämään lapsesi hyvinvointia ehdottoman tärkeänä. Kai rakastuminen kehen/mihin vain on periaatteessa verrannollinen tila.

Lapset eivät tee onnelliseksi, eivät oikeastaan kun asiaa miettii. Et saa nukkua yötäsi kokonaan, aina täytyy ostaa uusia vaatteita kun lapset kasvavat, pyykkiä täytyy pestä monta koneellista päivässä, täytyy viedä lasta kouluun, harrastuksiin (nekin maksavat), täytyy olla huolissaan yökaudet siitä missähän se lapsi nyt mahtaa olla, puhumattakaan kulutusyhteiskunnan materialistisuudesta (täytyy saada uusin kännykkä, tietokonepeli, pelikonsoli jne.). Lapsi tekee sinut onnettomaksi, usko pois.

Onnettomia ovat ne lapsetkin, joita ei kotona hoideta tai heidän mielipiteitään ei kuunnella. Minä sain tuurilla hyvän perheen ja lapsuuden, jota viina ja väkivalta eivät turmelleet, mutta kaikki eivät ole näin onnellisia.

Jotkut tytöt alkavat jo alakoulussa ja viimeistään lukiossa haaveilla vauvasta, heihin iskee suorastaan vauvakuume. Onko siis sairasta olla lankeamatta lapsen hankintaan? Sukulaiset (äitini mukaan lukien) aina sanoivat, että ”kunhan se oikea sattuu kohdalle”. Niin mitä sitten? Hyppään päätä pahkaa sänkyyn jonkun random miehen kanssa ja kiihkeän yön tuloksena on kahdeksantoista vuotta tuskaa? Olen onnellisesti kihloissa nyt eikä miehenikään syty idealle lapsista. Eiköhän äitinikin ole jo viimein tajunnut, että kaikilla ei vain ole kutsumusta lapsien kaitsemiseen.

Vapaaehtoinen lapsettomuus tuskin on uusi ilmiö, mistä muutoin riittäisi crazy old cat ladyja? Hekin jakavat rakkauttaan kissoihin, ei lapsi ole ainoa kanava purkaa tuota ihanaa tunnetta (nimimerkillä: ex-kissanomistaja).

Erikoista on, että harvoin kohtaan epäluuloja tai kyseenalaistamista omassa ikäpolvessani. 40-60-vuotiaat ovat pahimpia. Kai heillä onkin siis vauvakuumeen sijasta mummotauti, pakonomainen tarve nähdä sukunsa jatkuvan.

Lapsen hankkiminen on itsekästä, vaikka minuakin on itsekkääksi syytetty valintani vuoksi. Kai tämä on edelleen vapaa maa ja nainen saa päättää mitä ruumillaan tekee? En kaipaa loista kehooni (sanakirjamääritys loisesta: ”kasvi- tai eläinkunnan kasvi tai olio, joka elää toisen kasvin tai olion ravinnonhankinnan tuloksena”). Miksi jatkaa omaa sukuaan, tehdä lapsi kantamaan juuri sinun ja puolisosi geenejä? Miksi ne ovat muiden geenejä parempia?

Lapsettomuus on myös ekoteko, sillä yksi lapsi kasvattaa vaippavuorta melkoisesti. Vaikka onhan nykyään tullut rinnalle kestovaippojakin. Niidenkin käyttöä pidetään outona, tai jos otat tai et ota lomaa lapsesi ollessa sairas. Aina on joku, joka tietää paremmin kuin sinä, olipa hänellä omia lapsia tai ei. Vapaaehtoinen lapsettomuus loukkaa tuskin ketään, ei edes oikeasti lapsettomuudesta kärsiviä. Moni vela käy luovuttamassa munasolujaan juuri tällaisia perheitä varten. Miksi minä en siis saisi olla tällainen kuin olen? En tule katumaan valintaani. Olisinhan jo tähän mennessä horjunut polullani jos aikoisin horjua. Onko se keneltäkään pois, että en tuota jälkeläisiä tai laita ”pullia uuniin”?

– Niina, vela ja ylpeä siitä.

Artikkelin julkaisun jälkeen Niinaa haastateltiin Ylen Olotilaan. Haastattelu ilmestyi 8.3.2012.

Linkin takaa löytyy Breeder Bingo, johon on koostettu joitakin klassisia esimerkkejä perusteluista, joita Vela saa kuulla lasten hankkimisen puolesta.

Lisäksi alla muutama artikkeli netin syövereistä, jos asia kiinnostaa. Huom! Tähän ei ole otettu mukaan keskustelusivuja, joita löytyy runsaasti.

1. Wikipedia – Vapaaehtoinen lapsettomuus

2. YleX – Vapaaehtoisesti lapseton saa vihat niskaansa

3. Meidän Perhe – Onko vapaaehtoisesti lapeton itsekäs?

4. Etelä-Suomen Sanomat – ”Lapsettomuuteni ei pitäisi olla muilta pois”

5. Pro Gradu – Valinnan vapaus ja yhdenmukaisuuden pakko : vapaaehtoinen lapsettomuus internetkeskusteluissa (Tiivistelmä, Helsingin yliopisto – Sosiologian laitos)

Mainokset

»

  1. Miakazam

    Jaahas, täälläpäs soppaa hämmennetään! Pitihän sitä tulla lueskelemaan! 🙂

    Minusta on hieman huvittavaa että tälle tarvitaan edes termi. Ihan vapaaehtoisesti lapseton, vela. Pitäisikö lapsiakin saaneet luokitella ”vapaaehtoisesti perheellisiksi” (vape) ja ”pakkoperheellisiksi” (pape) tai jotain vastaavaa? Hämmästyttävää että populoimatta omasta halusta jättäminen on naiselle vielä nykyyhteiskunnassakin näin iso asia. Toisaalta ovathan meidän opiskelijoiden vanhemmat ja isovanhemmat edelleenkin sitä polvea, joilla asiat olivat hieman erillä tavalla.

    Tunnistan ja ymmärrän, että lapsen kasvattaminen voi olla antoisaa joillekin ihmisille, ehkä he jopa nauttivat siitä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Kivat heille, mutta kaikki eivät ole samanlaiseen muottiin valettuja persoonallisuudenkaan kanssa, eivätkä he ole koskaan olleet. Kyllä ennen kondominkin keksintöä naiset saattoivat haluta tehdä samanlaisen valinnan, se vain oli vaikeampaa.

    Itse olen myös ”vela”. Mummoni edelleen hellyydellä muistelee kuinka jo tarhaikäisenä julistin topakkana että minusta tulee ”vanha piika”. Taisin tehdä päätökseni jo tuolloin? Muistan hämärästi jonkun joskus sanoneen, että mieleni muuttuisi kasvaessa ja ärsyttävää kuultavaahan se oli. Nykyään mietin, mitä ihmiset tuollaisilla kommenteilla olettavat saavuttavansa? Eivät ne ole avuliaita. Se käytännössä huutaa että ”Minä tiedän paremmin! Tiedän enemmän elämästä (jopa tulevaisuuden sinusta!).”. Eritoten näin henkilökohtaisista tunteista kun puhutaan, nämä kommentit ovat vain rasittavia ja jopa alentavia. Niillä mitätöidään yksilön sen hetkisiä tunteita (lapsen tunteet ovat yhtä valideja kuin aikuisenkin). On totta, että monet muuttavat mielensä, niin tapahtuu lähes kaikessa varttuessamme – ennen pidin rössypotuista, nyt en. Mutta jos se on tapahtuakseen, se tapahtuu, heitettäisiin niitä kuluneita ”varttuessa mieli muuttuu” lausahduksia tai ei. Itse jättäisin kyllä ne kommentit väliin.

    Olen vela, koska en halua kokea raskautta, en halua synnyttää, enkä halua olla vastuussa toisen ihmisen hengestä, terveydestä ja kasvatuksesta. En halua valvoa öitäni lapsen itkiessä, en halua viettää unettomia öitä miettien miten saan kaikki laskut ja vauvanruoat/tarvikkeet maksettua (tarpeeksi huolehtimista itsessäkin). Enkä halua olla sidottuna häneen loppuelämääni (vanhemmuus ei lopu siinä vaiheessa kun kello lyö kaksitoista ja vuorokausi vaihtuu sinä päivänä kun lapsi täyttää 18). Lisäksi en ole kovin mielissäni ajatuksesta että osallistuisin maailman ylikansoittamiseen. Enkä usko että olisin niin hyvä ja vakaa vanhempi kuin haluaisin todennäköisesti silloin olla. Olen toki ottanut huomioon sen, että ehkä mieleni muuttuu joskus hamassa tulevaisuudessa. Siinä tapauksessa mieluummin adoptoin. Mutta eipä ole edelleenkään vauva tai elätettävä houkuttanut. Elämäni on jo tarpeeksi monimutkainen.

    Olenko itsekäs? Todennälöisesti, mutta niin on joka ikinen ihminen tällä kapisella maapallolla ja sitä on turha kieltää. Yhtä itseä heijastelevia ovat päätökset hankkia lapsia. Voisi tietenkin tässä kysyä että onko todella epäitsekästä tekoa, mikä on kysymys johon myös Frendit (FRIENDS) sarja pureutui humoristisesti, esittäen että kaikki hyväntekeväisyys on itsekästä, jos siitä tulee itselle hyvä olo. But I digress.

    Jokatapauksessa, itsekkääksi haukkuminen pitäisi ottaa vela ja perheellisyys keskustelusta kokonaan pois. Sillä ei ole siellä juurikaan virkaa ja vaikuttaa jopa lapselliselta. Vaikka järkeäkin prosessissa tulisi toki käyttää, harva valitsee objektiivisesti, epäitsekkäästi ja tieteellisesti harkiten lisääntyykö vai ei (poikkeuksena Sheldon Cooper).

    Olen ollut siinä mielessä onnekas, että näin ’aikuisiällä’ ei kukaan ole kyseenalaistanut valintaani olla hankkimatta lapsia, varsinkaan laimeilla clicheisillä kommenteilla, eikä kukaan ole minua puskemassa hommaamaan edes miestä itselleni. Tällä iällä pitäisi jo osata kunnioittaa joitain ihmisten henkilökohtaisia päätöksiä, varsinkin kun siitä ei koidu kellekään vahinkoa.

    En usko että geneettisen ainekseni eteen päin välittymättömyys haittaa ketään, paitsi ehkä ajoittain hieman vauvakuumeista vanhempaani, joka hänkin osaa sentään kunnioittaa valintaani. Enkä aio pakottaa itseäni haluamaan lasta vain koska maailmassa on ihmisiä, jotka niitä haluaisivat vaikka eivät siihen pysty. Se tuskin parantaa asiaa. Heijastelen tällä siis Tolosen kirjoituksen viimeistä kappaletta. (mitäpä turhaan pointteja toistamaan)

    Vauvojen hankinnan ekologisuuteen (hih hih hi!) en ota kantaa…

  2. Minni Hiiri

    Ihminen joka arvostelee kärkkäästi muiden halua hankkia lapsia, on jäävi sanomaan että lapsi tekisi onnettomaksi. Voi kuinka väärässä hän onkaan! Se, mitä sinulla ei ole, et voi edes yrittää ymmärtää. Pysy lapsettomana, et ansaitse tälläistä onnea. Ps. Ne hullut kissanaiset eivät onnistuneet aikanaan saamaan lapsia vaikka halusivat silloin joskus..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: