RSS-syöte

Kirjoittajan arkistot: Pääkäyttäjä

KULTISTI 3/2013

kuldisdi

Ystävät! Kansanmiehet!

(Ihan änskälleen päivitän vanhaan osoitteeseen, sillä uusi sivu on vielä snadisti keskeneräinen.)

Pitkä odotuksenne on jälleen kerran päättynyt. Voima olkoon kanssanne uuden Kultistin myötä. Tällä kertaa lehdessä sukelletaan outouden ja toiseuden syövereihin – palaamatta kenties koskaan enää pinnalle. Mukana myös runoutta, novellia, jatkokertomusta ja muuta yleisesti oudoksi luokiteltavaa.

Säännöllisen epäsäännöllisesti ilmestyvä kulttuurilehtenne saatavilla hyvinvarustetuista Kultu-huoneista ja Internetistä, kas näin: KULTISTI 3/2013

Ensi kerralla Kultisti palaa kenties jo uuden päätoimittajan kanssa. Ken elää, se näkee!

Teidän

Anni Hyypiö

Kultistin päätoimittaja

 

Mainokset

KULTISTI 2/2013

kuldisdikansi22013

 

Käsillä on taas melkoinen kulttuuritapahtuma. Kyllä vain, ystävät rakkaat, keskuuteemme on saapunut jälleen uusi Kultisti. Pohjoisuusteemainen Kultisti 2/2013 on kaunis, tyylikäs ja ennen kaikkea näppärän kokoinen. Pieni koko ei kuitenkaan ole uhka vaan mahdollisuus, sillä A5-kokoiseen taidepläjäykseen mahtuu 36 sivua tuhtia tavaraa.

Matka ei ole ollut helppo, ja vastoinkäymisiä lehden teossa ja painossa on koettu. Tätä itkua ja hampaidenkiristystä on kuitenkin turha enää pohdiskella – nyt on aika nauttia.

Tartu elämykseen siis joko verkkoversiona, tai hae omasi Kultu-huoneelta. (Hae saman tein kaksi tahi kolme, ja yllätä ystäväsi tahi vihamiehesi.) Takaan sen, että vaiva jälleen kerran kannattaa.

Tarjoiluehdotus: Kultisti 2/2013 suositellaan nautittavan auringonpaisteisena päivänä kesäfiiliksessä lööbaillen, kädessä kylmä virvoke, turhia hötkyilemättä.

Maukkaita lukuelämyksiä!

Anni Hyypiö, päätoimittaja

 

Kultistin lukijamatkan reportaasi, Finale

Lauantai 2.3.

Lauantaista eteenpäin ekskursion tahti meni niin villiksi, ettei reportteriparkanne enää pystynyt toimittamaan reaaliaikaisia tilannekatsauksia kentältä.

Päivä alkoi hitaalla toipumisella perjantai-illan eksunaloittajaisjuhlista. Söimme hyvin ja maukkaasti, ja jotkut aloittelivat jo naukkailuakin. Kittilän kotiseutuevakkoon kadonnut seurue palasi mökeille alkuiltapäivästä. Ruoka oli hyvää.

Syötyämme oli aika nousta illan mielettömästä hedonismista ja muuttua kulttuuriseksi olennoksi. Orientoiduimme Anna Salmen laatimalla alustuksella Reidar Särestöniemestä, hänen töistään ja elämästään. Tästä viisastuneina matka jatkui kohti Kittilän pimeimpiä eräsyövereitä – museo ei sopinut heikkohermoisille. Matkakin oli oma koettelemuksensa.

Museo oli kokemus, muuta ei voi sanoa. Särestöniemi oli läpikotainen taiteilijapersoona ja hänen kotinsa kuvasti hänen sielunmaisemiaan. Kaupan lisäksi kierrokseen kuuluivat Särestöniemen lapsuudenkoti, hänen myöhempi ateljeensa sekä galleria. Ohitimme myös Reidarin Baba Yaga -noidalle rakennuttaman asunnon, joka seistä ähötti hangessa kanan(pölkky)jaloilla. Asunnosta meitä seurasivat Reidarin kasvot, noita ei ollut kotona.

Lapsuudenkodista minulla ei ole paljoa sanottavaa. Siellä oli hienoja pölkkytuoleja, jotka sopisivat hyvin kultuhuoneelle. Asunto oli todiste entisaikojen tehokkaasta tilankäytöstä. Reidarin perheen lisäksi Reidar piti taloa työtilanaan ja asuntonaan ja myöhemmin siellä asui Reidarin pikkuveli Anton (tuttaville Anttu). Opiskelujen jälkeen Reidar ei muuttanut kauas, vaan hänen ateljeensa löytyi samasta pihapiiristä.

Särestöniemen ateljee on majesteettinen näky. Tarinan mukaan Kekkonenkin on viihtynyt sen ilmavissa saleissa. Reidarin kerrotaan olleen lyhyt mies, joten etenkin rakennuksen portaiden katto oli petollinen retkikuntamme korkeammille jäsenille. Lohdutuksena talossa oli oma sänky koiralle ja näkymä Leville. Myös mainosputkea muistuttava valotaide on syytä mainita. Kirjahyllyssä oli kaikkea jännää ja myös pari tuttua teosta. Huhhuh.

Särestöniemen galleria pitää nähdä itse. Siellä oli taidetta: (afrikkalaisia) omakuvia, viiksiä ja halailevia karhuja. Niitä ei voi kuvata, ne pitää nähdä itse. Teidän onneksenne rakkaat lukijat tänne pitäisi ilmestyä kuvia, kunhan olemme seuloneet, mitkä niistä voi näyttää päivänvalossa.

Mutta uima-allas! Kuka laittaa galleriaansa uima-altaan?

Särestöniemi.

Särestöniemi oli semmoinen ihminen, joka laitatti galleriansa toiseen kerrokseen uima-altaan (ainakin 3×10 metriä) saunan kanssa. Oppaamme mukaan altaassa ei olla uitu itse suuren S:n menehtymisen jälkeen. Uhkailuista huolimatta mekään emme siihen tohjenneet, mutta mietin oliko paikallinen harjoittelija harjoittanut altaassa aamu-uintia aina, kun turistien silmä vain vältti? Sitä ei moni tiedä – ja vielä harvempi arvaa.

Tahtimme oli armoton – Särestöniemen jälkeen vuorossa oli paikalliseen graduretriittiin järjestetty ateria. Kuisiini oli suorastaan taivaallista, ja kokemusta mausti entisestään retriitin värikäs asujaimisto. Isäntämme kävi välissä kuskaamassa majoitettuja muita vieraita, mutta kertaakaan emme tunteneet oloamme muukalaisiksi.

Valitettavasti olin kuski ja kurkkuani alkoi janottaa näinä hetkinä. Lähdin siksi kuljettamaan autollista takaisin mökeillemme Koivuhoviin, enkä pystynyt kokemaan vuohellista retriittiä siinä loistossaan, missä se olisi näyttäytynyt loppuillasta. Joitain tilanteita (kuten tämänkään kirjoittamista) ei vain kestä selvin päin.

Loppuilta on enemmän tai vähemmän sumea. Suunnitelmani kököttää koko eksku saunassa torpedoitui pahasti jäädessäni uudelleen ja uudelleen suustani tai selästäni kiinni toisiin kuvioihin. Muut toki ramppasivat siellä konsanaan, mutta epäilen heidän juonineen aina jonkun pitämään minut aisoissa. Saunomisen sijaan alati hyökkäyksen alla oleva miehisyys piti todistaa muin keinoin: tiesin aamulla katuvani juomamaisterin valmistamia habanero-shotteja, mutta sillä hetkellä idea tuntui hyvältä. Mieleeni muistui ensimmäinen kämppikseni, joka inokuloi minut tuliseen ruokaan. (Kaikki kokkaukseni piti nääs valmistaa niin tabaskoiseksi, ettei hän voisi kähveltää niitä omaan nälkäänsä.) Tätäkin järkyttävämpi oli jälki-illan hirviöluomus: vihreä viinahyytelö. En muista, kuka päätti koristaa sitä nomparelleilla[sic?], mutta loppuillasta sulaneet rakeet olivat erittäin mähmäisen oloisia. Hyhhyh, ja näkisittepä miten se hyllyi. Näky on syövyttänyt itsensä pysyvästi verkkokalvoilleni.

Kaiken kaikkiaan päämökin tilat olivat melko tyhjinä. Luulen, että porukka viihtyi paremmin saunassa tai lämmitetyssä grillikatoksessa. Myöhemmin piipahdin itsekin siellä, mutta tällöin jäljellä olivat vain vanhojen aikojen kekäleet ja pino syömättömiä (ja kylmiä) makkaroita.

Yön aikana juttujen taso laski laskemistaan. Jossain välissä tiedän menneeni nukkumaan, sillä aamusta heräsin pedistäni, enkä esimerkiksi hangesta.

Sunnuntai 3.3.

Mitä viimeisestä päivästä voi kertoa? Siivosimme mökit kipeänä ja apeana. Joko tämä loppui? Yllätyksekseni en ollut liian krapulainen, vaikka päätä jomotti armottomasti. Aamiainen pysyi sisällä, mikä on aina hyvä merkki.

Minun piti pysyä vahvana ja esimerkillisenä, mutta kuskina en (onneksi) toiminut kuin lähikaupalle asti. Vähäksi jääneet unet näkyivät varmaan ulkonäöstä. Onneksi autossa oli selkopäisempiä ajokortillisia henkilöitä, joiden avustuksella letka selvisi hengissä Rovaniemelle asti.

Siellä olikin aika ensimmäisille hyvästeille. (Tai no, jos rehellisiä ollaan, niin yksi meistä jäi jo Kittilässä.) Loppumatkasta ei voi oikein sanoa mitään. Se meni niin kuin kaikki kotimatkat aina ja koskaan. Olimme toki virkistyneitä moraalisesti vastuuttomasta viikonlopusta, mutta samalla uupuneita. Joillain odottivat työt, toisilla koulu ja kolmansilla loma, ja oli hyväksyttävä, ettei tällaista elämäntyyliä kestä ikuisesti. Ekskursioksi matka oli silti onnistunut. Päänsärky unohtuu, mutta muistot voi kullata (kultuta?).

Mutta hei! Kuulin, että Kultistin lukijamatkalla oikeasti myös tehtiin Kultistia. Kohta näemme, pääsikö siitä mikään läpi lehtemme tiukkojen laatuvaatimusten.

Milloin on seuraava lukijamatka?

Kiittäen ja kuitaten,

Aleksi, matkan reportteri

P.S. Jussi on koonnut ekskun aikana kuvatusta materiaalista hupaisan videon, joka on melkein työturvallinen. Se varmaan tulee jotenkin näkyville, jos tulee.

Ekskureportaasi: Takana intensiivistä saunomista!

 2.3.2013 Lauantai klo 0.47 @ Koivuhovi

Ekskuilta jatkui nousutunnelmissa. Känkky oli. Oli myös kiisselishotteja, joka oli paksua ja kokkareista – silti hyvää. Loppua leimasikin sitten sauna, enkä voi luotettavasti raportoida, mitä sen ulkopuolella tapahtuikaan.

Koivuhovin sauna oli pieni, mutta pippurinen. Oikeastaan pieni on harhaanjohtava sana, sillä tilaa oli kyllä runsaasti, mutta lauteita ei. Sauna oli hyvin tulinen ja vesi oli kylmää. Olihan se nostettu avannosta.

En uinut, mutta kuulin, että joku sinne lopulta joutui. Minulle oli aivan sopivan jännää hakata jäätä hiilihangolla.

Maininnan arvoista, ehkä jopa saunomista (joka on kuitenkin loppujen lopuksi suht tylsää kerrottavaa, löylyä ja vettä) arvokkaampaa, oli taukohuoneen keskustelut. Siellä lenteli niin vittudippailu kuin vattukiisseli (oikea kiisseli oli lakkaa). Jukka (juuri se) oli tuonut paikalle hatun, josta ei voinut varmasti sanoa, missä kaikkialla se oli ollut. Silti se meni päähän, lähes yhtä hyvin kuin paikalle toimitettu Subrosia-viini. Hattu päässä tuli saunottua ja, mitä tärkeintä, kehitettyä voimallinen asento, jolla voi kulkea vaikka kuinka nopeaa (melkein valoakin nopeampaa!) Tarinan mukaan etenkin pultsarit mestaroivat tämän asennon. Nyt se on dokumentoitu teille, kuva on toivottavasti tämän päivityksen ohessa.

Loppusaunasta kaksoisJussimme herättivät hämmennystä. Toinen heistä todettiin potentiaaliseksi mancandyksi, mutta morfoloitui nopeasti potenttiseksi man-can-doksi. (Se on niin kuin didgeridoo, mutta mies. En ole soittanut, suuni ei ole tarpeeksi leveä.) Myöhemmin kaanoniin lisättiin myös kehittyneet Kat-man-du sekä irstaampi Scat-man-do. Nasty!

Loppuillasta sauna alkoi olla hupsussa kunnossa. Katossa oli innostumisen jälkiä ja jalat jäätyivät kiinni lattiaan. Voi jalkaparkojani, ehkä ne kuoriutuvat aamuun mennessä.

Saunassa ja sen ympäristössä syntyi monia legendoja. Pesää katsottiin ahkerasti, mutta siellä ei nähty mitään. Hiljetkäämme kuitenkin kahden miehen naismaisesta kikatuksesta ja ainoan naaraan yrityksestä pitää huoneessa edes jotain miehisiä piirteitä. The leader endures. For now.

Lopulta saunakin tyhjeni, kun kukaan ei kestänyt uutta avantoreissua veden perässä. Suurin osa ekskun väestöstä on jo kadonnut yöpuulle. Vain harvalukuinen (muttei suinkaan harvasanainen) joukko on jäänyt. Minun käskettiin lisätä tähän vielä Tissipinssi, joka kuulemma on juuri pilannut Aimo Huikan maineen.

 

Huomenna Särestöniemi ja mahdollisesti aamusauna. Kyllä tuonne pitää vielä palata.

 

~ A

 

P.S. Haluaisin sanoa, että ensimmäisenä saunaan ja viimeisenä ulos, mutta nuo yhet pesivät vielä tukkansa. Drnn!

P.P.S. Tekstiä ei editoitu millään lailla. Kuvia lisätään toivottavasti, kun niitä kamerasta kaivetaan.

Arktinen Hulluus Reportaasi: Ensimmäinen Päivä

”Glitteriä vittu jokapaikassa!” ~Matkanjohtaja

”Voidaanko pysähtyä, pittää käyä vessassa?”

”EI”

 

Perjantai 1.3. kello 17.58 @ Koivuhovi

 

Monen kommelluksen ja villin seikkailun jälkeen löysimme tiemme viimein Koivuhovin ja Pikkuhovin mökeille. Tiemme alkoi Oulun Yliopistolta Humus kuppilasta. Tunnelma oli suoraansanoen ekstaasinen. Meitä oli kuusitoista ihmistä ja tavaraa ainakin muutaman odysseijan edestä. Kaikkien oli mahduttava kolmeen käpöiseen autoon. Kiroilun, ahtamisen ja kyynelten jälkeen lössi saatiin kuin saatiinkin purkitettua. Tunnelma oli katossa – muualla ei ollut tilaa.

 

Ensimmäinen välietappimme vei meidät Rovaniemelle. Matkatuuli oli jo yllättänyt, sillä koko porukka oli levinnyt ympäri Rolloa. Kauppayhtiön luvattu salaatti oli määränpäämme, mutta labyrinttimaiset kadut eivät aikoneet luovuttaa antiaan helpolla.

 

Urh, keskittyminen meinaa herpaantua, kun nuo viettelevät taidetta lähenevillä pitsaleipomuksillaan vieressä. Ehkä kohta on luvassa ruokaa.

 

Matkalla Kittilään pahimmaksi viholliseksemme ei osoittautunutkaan arktikan armoton luonto. Teknologia, jonka luottamukseen olimme jo itsemme tuudittaneet, johtikin meidät harhaan. Mukavuudenhaluinen automme yritti välttää päällystämättömiä eräteitä. Lopulta saavuimme maaliimme, mutta paikassa oli vain Molkojärven infokyltti ja maatila. Yhtäkkiä navigaattori ei enää edes myöntänyt eräkeskuksen olemassaoloa.

Paniikki jäyti mieliämme. Mihin olimme itsemme sotkeneet?

 

Mutta tänään ei ollut se päivä, jolloin Arktinen Hulluus -ekskursion oli määrä kaatua. Puhelinsoitto selvitti, ettemme olleetkaan niin eksyksissä kuin olimme alunperin pelänneet. Kahdensadan metrin korjaustrippi vei meidät perille. Keskuksesta eteenpäin emme olleet yksin, sillä johdatus oli kanssamme loppumatkan.

 

Mökki on lämmin, kalja on hyvää. Tänään en aio olla kuski.

 

Illan kohokohtina odotamme itseleivottua pitsaa ja puulämmitteistä saunaa. Kauppayhtiön salaatti ei täyttänyt kulinaareja odotuksiamme – tilausta ei oltu noteerattu ja lopputulos oli hintaansa nähden liian piskuinen ja tavanomainen. Onneksi Pitko (Bistro) pubi viihdytti meitä silloin, kun salaatti ei riittänyt.

 

Kittilässä ei ole nettiä. Kohta näemme toimiiko oululainen magia. Jos näette tämän, niin työni on tehty.

 

Kittilä kestää, kirjoittaja kuittaa!

 

Terveisin reportterinne,

Aleksi

& Arktinen Hulluus ekskursio

 

P.S. Keksiä!

KULTISTI 1/2013

kansi2

Nyt sitä saa, nyt sitä saa –  helkkarin kovaa ja aivan tuoretta kulttuurikamaa siis! Kultisti 1/2013 tullee ryminällä ja räjäyttää pankin.

Tämänkertaisessa numerossa ollaan innosta pinkeänä. Kohkaus-Kultisti käsitteleekin fanituksen, intoilun ja yleisen hihhuloinnin teemoja. Vuoden ensimmäisessä numerossa tutustutaan  John Lennoniin, tehdään tuttavuutta mieliä kuohuttavan pähkinäteorian kanssa ja ennakoidaan Pahki-Speksin huumaa – ihan vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Kaikenlaista muutakin kiinnostavaa kohkausta olisi tarjolla. Ota ja nauti! Joko näin pdf-muodossa tahi paperilehtenä, jota Kultu-huoneelta saa.

Anni Hyypiö, Kultistin päätoimittaja

KULTISTI 4/2012

KULTISTIKANSI

Tätä on odotettu. Tätä on kaivattu. Tätä on vaadittu.

Tässä se nyt vihdoin on – Kultisti 4/2012.

Vuoden viimeinen numero sisältää liikettä ajassa, tilassa ja paikassa. On matkakertomusta, runoutta, raporttia ja yllätyksiä. (Kannattaakin lukea lehti kannesta kanteen, jotteivat edellä mainitut yllätykset jää kokematta.)

Kaikki tämä – ja vieläpä paljon muutakin – kokonaan värillisenä.

(Varoituksen sana ennen kulttuurilehteen kajoamista: jotta verkkoversion lukunautinto maksimoituisi, lukekaa lehteä tarpeeksi suurikokoisena. Jos lehti näyttää omituiselta, näpäyttäkää Adobe readerin toolbar näkyviin, ja valitkaa Fit one full page to window. Muuten asemointi näyttää typerältä, eikä se ole tarkoituksemme ollenkaan!)

Pitemmittä puheitta, arvoisat lehden tekijät ja lukijat, ottakaa ja nauttikaa. Olette sen ansainneet.

– Anni Hyypiö, Kultistin päätoimittaja